jouluvalvojaiset

Mansikkapaikan Kammariin pääsee lounastamaan arkisin klo 11-12.30 välisenä aikana hygienia ja turvavälit huomioiden. Paikan päällä syötynä lounas on 4€/aikuinen, ja 2€/lapsi. 

Mukaankin saa ruokaa ja toimitamme edelleen myös koteihin annoksia. Mukaan otettuna 5€/3€.

 

Poikkeusaikana oviemme ollessa kiinni, lounasta oli silti tarjolla. Mikäli toimintaamme kohdistuisi vielä kevään kaltaisia rajoituksia, jatkaisimme keväällä hyväksihavaittuja käytänteitä: 

 

 

 

WHO on nyt luokitellut koronavirusepidemian pandemiaksi ja Suomen hallitus esittänyt toimia tilanteeseen varautumiseksi tavoitteena hidastaa viruksen leviämistä. Samaisista syistä myös Mansikkapaikan perinteinen kerhotoiminta ja pienryhmätoiminnat keskeytyvät 13.3. alkaen seuraaviksi kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen tarkastelemme tilannetta uudestaan. Myös keittiö on kiinni.

Olemme läsnä silti arjessa- tuotamme ohjelmaa ja sisältöä sosiaalisen median kanaviamme käyttäen- seuraathan meitä siis tiiviisti!

 

Pidetään huolta toisistamme ja kätemme puhtaina!